itavalta

Ryhmä palokuntanuoria ohjaajineen itävaltalaisesta Freiwillige Feuerwehr Welsin palokunnasta vieraili reilun viikon ajan Suomessa. Leppävaaran VPK isännöi vieraita, jotka olivat Markku H Aarnion säätiön kutsusta vastavierailulla Suomessa. Markku H Aarnion säätiö perustettiin vuonna 2009 tukemaan palokuntanuorisotyötä Etelä-Suomen alueella. Säätiön perusti DI Markku H Aarnio, Pelastusopiston pitkäaikainen rakenteellisen paloturvallisuuden yliopettaja ja Pelastustieto-lehden kommentaattori.

Welsin palokunta isännöi vuosittain suomalaisten palokuntanuorten Rescue Race -kilpailun voittajajoukkueen palkintomatkaa. Vuonna 2014 kilpailun voitti Kouvolan VPK. Tänä vuonna Leppävaaran VPK tarjosi auttavan kätensä ja otti isännöintivastuun hoitaakseen. Welsin vapaapalokunnassa on 38 pelastusajoneuvoa tallissa, joten pieneltä tuntui heidän mielestään Leppävaaran VPK muutamine autoineen. Welsissä on paloaseman vieressä tien toisella puolella palokunnan oma kerrostalo, jossa asuu tietysti palomiehiä. Talosta on tien yli kävelyputki, jota pitkin asuintalosta pääsee nopeasti talliin vieville liukutangoille. Toimintaa vieraat kyllä pääsivät näkemään Suomessakin, sillä lähes joka päivä Leppävaaran VPK kirmaisi hellekauden vuoksi syttyneitä maastopaloja sammuttamaan. Tarkemmin voit tutustua Welsin palokuntaan heidän sivuillaan.

Vieraiden ohjelmassa oli mm. Helsingin pelastuslaitoksen pelastusasemiin ja palomuseoon tutustumista, erävaellus Nuuksiossa ja tietysti Linnanmäkipäivä. Ohjelmaan kuului jopa päiväreissu Tallinnaan ja paljon muuta mukavaa. Matkan jälkeen Welsin pelastusjohtaja Franz Humerin viestissä ylistettiin nuorisovierailun täydellisiä järjestelyitä. Nuoret ja heidän ohjaajansa olivat kuulemma aivan innoissaan kokemuksistaan.

Muokkaus 29.9.2014: vuonna 2014 Rescue Race kilpailun voitti Kouvolan VPK, eikä Espoon VPK, kuten alkuperäisessä tekstissä kirjoitettiin.

Itävaltalaisten palokuntanuorten vierailu