Leppävaaran VPK on perustettu vuonna 1925. Koneella kirjoitetun perustamiskirjan otsikkona on ”Sopimuskirja”. Valokopiojäljennös asiakirjasta on liitteenä ilmeisesti vuonna 1975 laaditussa historiakatsauksessa ”Leppävaaran VPK:n 50-vuotistaipaleelta.” Tämä yhdeksän konekirjoitusliuskaa käsittävä historiakatsaus on painettu lähes sellaisenaan vuonna 1977 julkaistuun Suomen Palontorjunta -historiateoksen I
Päivä paloasemalla 2014
Valtakunnallinen paloturvallisuusviikko käynnistyy lauantaina 22.11.2014 koko perheen Päivä Paloasemalla -tapahtumalla. Leppävaaran VPK osallistuu tapahtumaan ja paloasemamme onkin täynnä tapahtumia. Esittelemme toimintamme ja kalustoamme. Lapsille ja vähän vanhemmillekin on järjestettynä tehtävärasteja. Tapahtuma alkaa kello 10:00 ja päättyy kello 14:00. Tervetuloa! Lisää
Toiminta liikenteenohjauksessa
Palokunta joutuu tehtävissään usein toimimaan liikennöidyllä alueella, jolloin myös riskit on otettava huomioon. Pääsääntöisesti pyrimme keskittymään pelastustoimintaan ja poliisi ottaa useimmiten liikenteenohjauksen vastuulleen. Yhä useammin käy kuitenkin niin, että poliisin resurssien ollessa vähissä otamme itse hoitaaksemme myös liikenteenohjauksen. Liikenteenohjaus on
Itävaltalaisten palokuntanuorten vierailu
Ryhmä palokuntanuoria ohjaajineen itävaltalaisesta Freiwillige Feuerwehr Welsin palokunnasta vieraili reilun viikon ajan Suomessa. Leppävaaran VPK isännöi vieraita, jotka olivat Markku H Aarnion säätiön kutsusta vastavierailulla Suomessa. Markku H Aarnion säätiö perustettiin vuonna 2009 tukemaan palokuntanuorisotyötä Etelä-Suomen alueella. Säätiön perusti DI
Haku päällä!
Kovaan lajiin tarvitaan mukaan lisää aktiivisia henkilöitä. Jos olet vähintään 16-vuotias uutta harrastusta etsivä, terve ja mielellään henkisesti ja fyysisesti hyväkuntoinen heppu, niin nyt on tarjolla monipuolinen laji täysin ilmaiseksi. Hyvä ja osittain kiero huumorintaju sekä periksi antamaton asenne ovat
Haku päällä!
Nuoriso-osastoon haetaan tulevaisuuden tulentorjujia syyskuussa alkavalle nuorisomerkkikurssille. Kurssin aikana uusille koejäsenille koulutetaan palokuntalaisen perustaidot, sekä tärkeät kansalaistaidot aina hätäensiavusta alkusammutukseen ja hätäilmoituksen tekoon. Kurssi koostuu pääasiasssa käytännön harjoitteista paloasemalla, mutta mukaan mahtuu myös muutama teoriaoppitunti. Harjoitukset järjestetään tiistai-iltaisin kello